29 tammikuuta 2016

Ei tuolit pääse loppumaan


Näiden punomiseen jää ihan koukkuun. No se on hyväkin sillä innostuin ilmoittautumaan sekä Tampereen 5.3. että Turun 19. - 20.3. nukkekotimessuille.

19 tammikuuta 2016

Ensimmäinen Lundby -kokoinen tuoli

Kuvassa oikealla ensimmäinen koskaan tekemäni Lundby -kokoinen korituoli (tai ylipäätään yhtään mikään 1:18 mittakaavan esine). Tuntuu ihan hullun pieneltä ja moneen kertaan piti tarkistaa mittoja kun ei ole kehittynyt silmää sille mikä on oikean kokoista Lundby maailmaan. Vasemmalla koristemaalattu 1:12 tuoli vertauskohtana.


18 tammikuuta 2016

1:12 tilaustyö

Tällainen soma 1:12 korikalustesetti syntyi tilaustyönä.


02 tammikuuta 2016

Karhuloiden pikkumökki

Joulupaketista tuli keltainen talonmuotoinen seinähylly. Hetken aikaa ehdin pohtia, että millainen talo siitä tulisi, kunnes toisesta paketista paljastui suloinen Sylvanian Families karhuperhe. Karhujen mökkihän siitä siis tulisi.


Hetihän tuota piti alkaa askaroida ja nyt onkin Karhulan perhe jo päässyt tutustumaan uuteen kotiinsa. Yläkerrassa äiti Karhula ja pikku Iiris ihastelevat vasta remontoitua makuukammariaan ja alakerrassa Iiriksen kaksoisveli Roope mittailee isä Karhulan kanssa tupakeittiön kaappien paikkaa.