25 heinäkuuta 2008

Lelukauppa etenee

Vihdoin alan saada jotain järjestystä jo pitkään tekeillä olleeseen lelukauppaani. Talo on Doll's House Emporiumin Jenny Wrenns, jonka sain kaupanpäällisinä ostaessani isomman Magpies talon, joka edelleen odottaa kokoamistaan laatikossaan



Alakertaan tulee perinteisten lelujen osasto, jossa mm puuleluja ja lautapelejä. Tällä hetkellä vain muutama lelu on omatekoinen, mutta suunnitteilla on tehdä itse vaikka mitä kivaa kunhan tästä kerkiän. Pöytä on Tiimarista ostettu, josta olen lyhentänyt jalkoja ja tehnyt päälle pienemmän tason, jotta lelut saa hyvin näkyville.


Yläkerta on omistettu pehmoleluille ja erityisesti nalleille. Hyllyn nalleja varten tein itse, että sain juuri sopivat hyllynvälit. Suurin osa nalleista on maailmalta kertyneitä "matkamuistoja".



Täältä löysi paikkansa myös ihana nalleaiheinen piknik kori.



21 heinäkuuta 2008

Lomat on lomailtu

Palasin eilen Sveitsistä. Kyllä se on kaunis maa. Ja mäkinen. Saisi olla kovempi kunto, että jaksaisi paremmin kiipeillä. Kuntoa vaati myös matkan kohokohta visiitti Baselin Puppenhaus museumiin. Sielä oli neljässä kerroksessa ihania nalleja, nukkeja ja tietenkin nukketaloja ja roombokseja. Siinä vierähti tunti poikineen, mutta paljon jäi silti näkemättä kun ei kaikkia yksityiskohtia ikinä yhdellä katselulla huomaa. Eniten miellytti kymmenet erilaiset kauppoja esittävät roomboksit ja hyvin jäi mieleen myös hauska kouluhuone, jossa opettaja oli pyörtynyt ja pahankuriset oppilaat kiipeilivät pulpetilla, kiskoivat toisiaan hiuksista, kaivoivat nenäänsä jne.



Museo oli todella mahtava elämys, mutta pieneksi pettymykseksi jäi museon kauppa. Se oli hyvin pieni ja tavarat oli esillä syvissä lasikaapeissa niin, että osaa oli mahdoton edes nähdä. Hinnat myös huimasivat päätä. Miniatyyrinallet esim. maksoivat 30 - 500 EUR. Ja tuossa ei ole yhtä nollaa liikaa! Raaskin ostaa vain yhden edullisimmista nalleista tulevaa lelukauppaani varten.

Kahdesta Zürichiläisestä lelukaupasta sitten löytyi Hermann Teddyjä ja niitä ostin kolme kappaletta vaikka eiväthän nekään halpoja ole (mutta niin suloisia!)

Matkamuistokaupasta löytyi nämä jääkaappimagneetit, joihin aion lisätä ketjuista roikkuvat pikku kävyt. Kellot ovat noin 2 - 2,5 cm korkeita.




Myös Reutterin posliineja löytyi sattumalta yhdestä pienoisrautatie -liikkeestä Zürichistä.

07 heinäkuuta 2008

Ruusuhuone valmistui

B&B:n toinen vierashuone on valmistunut. Tämä on ylenpalttisen romanttinen Ruusuhuone. Pieni pöytä on itse tehty. Liina Brysselistä ostettya käsin nyplättyä pitsiä. Taulunkehykset on koristeltu kullanvärisin ääriviivatarroin.





06 heinäkuuta 2008

Pieniä juttuja

Koska puuntyöstämis työkaluni ja taitoni ovat rajalliset, koitin tehdä keinuhevosen itsekovettuvasta massasta. Ei tästä nyt ihan täydellinen tullut, mutta harjoitus tekee mestarin.


Eilen väkersin myös joukon pieniä säilykepurkkeja. Tarkoitus olisi joskus saada aikaan ruokakauppa roombox. Kunhan nyt ensin saisin valmiiksi hollantilaistaloni ja B&B:ni ja lelukauppani ja...