17 elokuuta 2008

Sininen huone ja tuulimyllyjä

B&B:n vieraiden käyttöön tarkoitettu sininen oleskeluhuone valmistui. Tietokone ja hyllyn päällä oleva kaktus ovat valmistavaroita. Puutuoli on Tiimarista ja olen sen petsannut ja lakannut. Huoneen kaikki muut huonekalut ja esineet ovat tekemiäni.




Myös hollantilaistalon alakerran matkamuistomyymälä alkaa vähän jo näyttää kaupalta.


Tilasin valkoisen astiaston ja koristelin tuulimyllyillä.


Lasivitriinissä on Reutterin sinivalkoisia posliineja ja sen päällä Amsterdamista ostamani soma tuulimyllykuvioinen kahviastiasto. Seinällä olevat kellot olen printannut, liimannut ohuelle pahville ja lakannut varovasti ettei muste leviäisi.


12 elokuuta 2008

Lankoja ja koreja

Innostuin eilen väkertämään kasan pieniä lankakeriä. Sitten ihmettelin, että mitäs näillä nyt sitten tekisin. Minulla oli kolme kappaletta aiemmin punomiani koreja ja sattumalta myös muutamat minisakset, joten sain päähäni tehdä käsityökoreja ja ihan kivoja noista mielestäni tuli.